sunnuntai 24. lokakuuta 2021

 Blogi on elänyt jo pitkään hiljaiseloa, joten taitaa olla aika taas aktivoitua. Koirarintamalla tosin onkin ollut aika hiljainen vuosi. Pääasiassa koronan vuoksi, mutta ehkä myös aikapulan tai hienoisen laiskuudenkin. Sähköposteja on sadellut tasaisena virtana pentukyselyiden saralta. Kaikkiin olen yrittänyt vastata, mutta koska saapuneiden loota on niin täydellinen sekasotku, on jokunen varmasti hautautunut vyöryn alle. Jos siis nyt luet tätä kokien, että olet tullut ylenkatsotuksi, esitän nöyrimmän pahoitteluni. Laita vain uutta viestiä tulemaan! En ehdi tätä nykyä vastailla enää aivan niin kattavasti kuin tahtoisin, mutta jonkinlaisen tekstin koitan saada kaikille uteliaille laitettua.

Jotakin on sentään tänäkin vuonna tapahtunut, mutta enimmäkseen ollaan vaan elelty tämän ihanan kamalan laumamme koirantuoksuista elämää. Olemme vaeltaneet ihan uusissa metsissä, käyneet uimassa, ajaneet jos jonkinmoista jälkeä, etsineet itsepintaisesti metsiin katoilevia ihmisiä, juosseet hulluna hiekkakuopassa ja käpertyneet illalla läjäksi sohvalle. 

Jokusia "virallisempia" tai ainakin ulkopuolisillekin näkyvissä olevia tapahtumia on myös tälle vuodelle mahtunut. Ja kasvattejakin on nähty. Koitan muistella näistä edes suurimman osan jonkinlaiseksi, epäilemättä hieman rönsyileväksi, listaksi tähän.

Vuoden avasi Rosso, joka sai kaksi pentuetta, toisen Siniketun kenneliin ja toisen kotiin. Meille kylläkin siunaantui vain yksi pentu, joten päätimme yrittää uudelleen, ja vielä tälle vuodelle. Siitä lisää sitten pentuja- sivulla.

Kesällä tavattiin useita kasvatteja, ja tässä ne, joista ymmärrettiin ottaa kuvia:

Kärppälehdon Divine Intervention "Papu"


















Kärppälehdon Wolf''s Brother "Pablo"















Kärppälehdon Macled Malaclaw "Jedi"

















Alkusyksystä käytiin pitkän tauon jälkeen parissa näyttelyssä. Ensimmäisenä vuorossa oli collieiden erikoisnäyttely Seinäjoella. Siellä esiintyi Kärppälehdon Snallygaster Jun Eh:n arvoisesti ja Kärppälehdon Name Of The Wind sai Erin valtavasta avoimesta luokasta.

K.Snallygaster

















Sitten suunnattiin Teivon raviradalle ja siellä K. Snallygaster: Jun Eh3, Kärppälehdon Rose Madder: Avo Eh 3 ja Kärppälehdon Name Of The Wind: Avo Eri 1 Sa Pu 2 Va-Sert. Kuvassa Nipa erkkarissa täysin vailla pohjavillaa.

K.Name Of The Wind























Kärppälehdon Dance With Dragons kävi myös muutamassa näyttelyssä, ja niistä tulokset olivat:

TyyppiLaatuarvosteluSijoitusPU/PNMuut merkinnätPaikka ja aikaTuomariSanallinen arvostelu
Kaikkien rotujen näyttelyAVO-ERIAVK1PN2SA, VARA-SERTHeinola 22.8.2021 (Heinola KR)JUUTILAINEN SAIJA
Kaikkien rotujen näyttelyAVO-EHAVK4Kouvola 21.8.2021 (Kouvola KR)RUOTSALAINEN ESA
RyhmänäyttelyAVO-ERIAVK2PN3SARuokolahti 10.7.2021 (Ruokolahti RN 1/2 & 5/8)JOKISILTA HANNELE

"Demi" suoritti myös petotestin.

K.Dance With Dragons

















Lokakuulle olikin sitten varattuna pari luonnetestiä. Siniketun Testarossa läpäisi loppupistein 78++ Kärppälehdon Tiffany Aching läpäisi loppupistein 138+++
Viimeiseksi mainittu "Minni" suoritti omistajansa kanssa myös BH-kokeen hyväksytysti!


Suruakin vuoteemme on mahtunut, sillä luotamme lähti muutama kasvatti aivan liian aikaisin.

Kärppälehdon Pathfinder  16.9.2016-21.3.2021 (selkäsairaus)

Kärppälehdon Chivalry And Sorcery 16.9.2016-23.5.2021 (epilepsia)

Kärppälehdon Blood Orchid 27.11.2017-11.8.2021 (maksasairaus)

Kaikki olivat rakastettuja perheenjäseniä, joita tullaan kaipaamaan paljon. Kiitos näiden rakkaiden hyvästä hoidosta❤

Poismenneet ovat kahdesta sellaisesta pentueesta, joiden osaksi on koitunut jos vaikka minkälaista terveysongelmaa. Kummastakaan pentueesta emme näinollen voi harkita jatkoa kasvatustyöllemme.

Vielä pari kuukautta olisi tätä vuotta elettävänä ja tuon ajan toivomme täyttyvän pentupuuhista! Ensi vuodelle olisi toiveissa saada aikaiseksi iso määrä terveystutkimuksia ja ehkä joitakin harrastustuloksia myös. Pentuhaaveita on sekä collieiden että corgien suhteen. Kennelpäivät kummittelevat yhä toteutumattomuuttaan. Ehkä vuosi 2022 on viimein SE vuosi.































 Meillä on pentuja!  Falon ja Pitan viisi pentua syntyivät 27.6.  Helpoimman kautta emme päässeet ja luulimme hetken menettävämme Pitan koko...